Moi vaan moi!

Itsestään kertominen on aina vaikea paikka. Mikä on riittävän kiinnostavaa kertomisen kannalta ja toisaalta mitä seikkoja identiteettiinsä liittää.

Kiteyttäen olen urbaani helsinkiläinen aviomies. Ammatillisesti digitaalisen liiketoiminnan asiantuntija, jota turhauttaa yritysten tahaton digitaalisuuden roolittaminen puolisisaruksen rooliin.

Suurimmat intohimoni kiinnittyvät kirjoittamiseen ja liiketoimintaan. Olen hengittänyt yrityksiä, liike-elämää, taloutta, johtamista, kasvua ja kaikkea tämän ympäriltä koko aikuisen ikäni.

Olen saanut elää mielenkiintoisessa ajassa, jossa teknologia on tuonut digimurroksen maailmaamme. Internet ja teknologia ovat itselleni itsestäänselviä, mutta kuitenkin ristiriitaisen rakkaita asioita.

Koska yksiulotteisesti ihminen ei voi olla vain edeltäviä, on olemassa paljon asioita joihin uhraan mielelläni aikaani. Näitä ovat mm. kirjat sekä lukeminen, urbaani musiikki (erityisesti rap & hiphop), sijoittaminen, hapanjuurileipominen ja tv-sarjat.

Luonteeltani olen innostuvaa sorttia, jossa uteliaisuuttani kipinää sammuttaa tutustua monenlaiseen. Tällä hetkellä mökkielämä, perhokalastaminen ja joogaaminen ovat kaikki epätoivoisella harjoitteluasteella.

Kotia Helsingissä asuttaa kanssani vaimo, joka pitää sauhuamisen ja loputtoman innostumiseni kurissa. Ilokseni valtaosa vapaa-ajastani kuluu hänen kanssaan.

Innostuvan digimarkkinoijan matka konsultiksi, tästä digimuutosta johtamaan - ja nyt ollaan tässä

Ammatillisella puolella olen työskennellyt yli 10 vuotta digitaalisen markkinoinnin parissa.

Pääasiallinen osaamiseni on ollut erityisesti verkkokaupan, tulospohjaisen markkinoinnin, sisältömarkkinoinnin kuin myös markkinointiviestinnän ja liiketoiminnan kehittämisen parissa.

Urani on pohjautunut luontaiselle kiinnostukselle digitaalisen markkinoinnin sektorilla ja oivallukseen kuinka internet toimii ehtymättömänä oppikirjana. Vuosien aikana olen vienyt oppeja käytäntöön, joka on vahvistanut osaamista ja kasvattanut ymmärrystä yli markkinointikanavien.

Olen ennättänyt näkemään useampia organisaatioita ja kokemaan eri tehtäviä työurallani. Näistä merkittävimmät ponnahdukset ovat mielestäni olleet seuraavat:

  • Perheyrityksen, Kiinteistöpostin, alla digivastuu oli hartioillani. Samalla työnkuva opetti perinteisen myyntityön. Oivalsin pitäväni ihmisten kanssa työskentelystä, myyntiin sisältyvästä yhteisestä mahdollisuudesta jossa molempien osapuolten on tarkoitus voittaa yhteistyöstä.
  • Loikka sosiaalisen median konsultiksi Marketing Clinicin alla olevaan Okimo Cliniciin näytti valkokauluskonsultointia, jonka päätteeksi vei tieni yrittäjäksi Suuntauksessa.
  • “Kädet savessa” -oppeja tuli yli viiden vuoden ajan sivutoimisena verkkokauppiaana Tanstore.fi -verkkokaupassa, jossa todettiin kuinka verkkokauppa kasvaa 0 - 130 000€ liikevaihtoon
  • Suuntauksessa tapahtuneen yrittäjäaskelluksen jälkeen päädyin hakukoneoptimoinnin konsultiksi Arvo Partnersille. Täällä vahvistui se, että todella osaan hakukoneoptimoinnin. Kunnianhimo ohjasi tekemistä entistä enemmän liiketoimintakonsultoinnin pariin.
  • Tekevälle onni osuu odottavaa useammin, jonka myötä löysin tieni Arvosta asiakkaalle ja päädyin Kekäle -vaateketjulle eCommerce Manageriksi ja Chief Digital Officeriksi. Vajaan neljän vuoden oppimatka ja sukellus verkkokauppaan, liiketoiminnan digitaalisiin kehityshankkeisiin ja muutosjohtamiseen.

Toukokuussa 2020 hyppäsin Kekäleeltä nykyiseen toimeeni. Eli sooloyrittäjäksi, riippumattomaksi verkkokauppakonsultiksi ja yritysten digitaalisen kasvun sparraajaksi. Paljon on tässäkin jaksossa ennättänyt oppimaan. Työurani eri vaiheita löytyy syvemmin LinkedInistä.

Meriitit: +100 asiakasta ja jokunen työtunti

Olen konsultoinut, myynyt ja tehnyt lähes sadan asiakkaan kanssa liiketoimintaan vaikuttavia strategisia päätöksiä, digitaalisen markkinoinnin kanavia ja melkoisesti muutakin:

  • Perustanut kymmenittäin verkkosivuja ja muutaman verkkokaupan
  • Myynyt, tehnyt ja hallinnoinut maksettua mainontaa hakukoneissa ja sosiaalisessa mediassa: yli miljoonalla eurolla mainosrahaa, josta on tullut myyntiä kymmenillä miljoonilla euroilla
  • Nähnyt satoja Google Analytics -tilejä ja kymmenittäin verkkokauppoja konepellin takaa. Auditoinut kymmenittäin verkkosivuja teknisen, sisältöjen, navigaation, kaupallisuuden ja myynnin näkökulmasta
  • Luonut sisältöstrategioita, tuottanut strategisia ja taktisia sisältöjä, tehnyt vaikuttajayhteistöitä ja linkinrakennusta
  • Vetänyt kymmenittäin workshoppeja ja koulutuksia
  • Luonut digistrategioita, digimarkkinointitoimenpiteitä, mediasuunnitelmia, lanseerauksia ja liidigenerointia

Toimin usein tulkkina kääntämässä digi- ja teknologiajargonia selkokieliseksi ihmisille, joille kolmikirjaimiset termit tai digimaailma eivät ole tuttua.

Haluan ymmärtää prosesseja, jotta niihin voi löytää digistä ratkaisuja tai apua. Näitä haasteita olen saanut ratkaista kymmeniä kertoja erilaisilla teknologiavalinnoilla, työkaluhankinnoilla tai käytännön työllä.

Kantava näkökulma on aina liiketoiminnan kehityksessä ja myynnissä - eritoten digitaalisessa ympäristössä.

Kaikki tämä on antanut käytännön tekemisen kautta kokemuspohjaa lukemattomista asioista, joka on auttanut hahmottamaan pienen suuresta. Suuri on iso potentiaali ja mahdollisuus, pieni taas se joka tekee kaiken mahdolliseksi.

Näiden yhdistelmästä syntyy tekemistä, kokeiluja, tuloksia, kasvua ja onnistumisia.

Mitä nyt?

Yli 32 vuotta elämää, josta 27 vuotta kulunut tietokoneen hiiri kädessä. Tähän 14 vuotta työuraa, josta on kulunut yli 10 vuotta digin ja internetin syövereissä. Nämä ovat olleet ponnahduslauta nykyhetkeen.

Eetu Karppanen

Olen paras kaverisi matkalla digitaalisesti luotavaan kasvuun, ideointiin ja muutokseen.

Tuon selkeyttä kasvun ja muutoksen vaatimuksiin, jotta analoginen maailma todella muuttuu digitaaliseksi. Varmistan ja turvaan liiketoiminnan tulevaisuuden sietokykyä ja autan nostamaan sen seuraavalle tasolle.

Haluatko lopettaa yrityksesi digipuuhastelun ja hypätä syvään päätyyn hakemaan todellista kasvua? Ota yhteyttä alta.