Yksi vuosi taas takanapäin. Tässä vaiheessa pidän kynsin ja hampain kiinni, että painan tämän 2018 vuosikatsauksen kanssa julkaise -nappia.

Edellisvuoden postauksessa kerroin sen olleen kiireinen, mutta samalla erityisen mielenkiintoinen. Vuosi 2018 ei ollut mitenkään hirvittävän poikkeava viime vuoden ajatuksiin nähden.

Vuoden huonot jutut

Tavallaan en tiedä saako näin sanoa, mutta vuoden sisällä ei ollut kovin korkeaa vuorta kivuttavana tai helppoa laskettelua alaspäin. Ei siis merkittäviä aallonpohjia eikä asioita joita voisin edes kutsua huonoiksi.

Sitä en toki kiellä, etteikö budjetiltaan ja aikataulultaan venähtänyt verkkokauppaprojekti ja sen projektiomistajana olemisen kanssa ollut välillä kupoli kireällä. Tämä on kuitenkin yksi niistä asioista joiden kanssa on ollut hyvä hengittää ja käsitellä tilanteita objektiivisemmin kuin kiduttaa itseään tilanteessa sen enempää. Tässä yhteydessä aikatauluja on ollut kaikilta osin terveellistä venyttää, jotta ulos on saatu oikeasti finalisoituja tuotoksia eikä keskeneräistä.

Isoimpia miinuksia kaikkinensa ollut se, että kaksi vuotta näillä vuosikatsauslistoilla roikkunut liikkuminen, on ollut edelleen pitkälti iltalenkkiä koiran kanssa sekä pyörälenkkiä kodista töihin ja takaisin. Lisäksi kirjoittamisesta suoriutuminen ei ole saanut riittävää prioriteettia vieläkään.

Kumpikaan jälkimmäisistä ei siis lähelläkään omia odotustasojani.

Mikä meni hyvin vuonna 2018?

En tiedä saako unelmatöistä puhua tai edes iloita, ettei se johda väkisin johonkin karman aiheuttamaan pahaan onneen, mutta meikäläinen kyllä viihtyy Kekäleellä ja erityisesti pestissäni.

Viime vuonna matkapäiviä kertyi viitisenkymmentä, jotka kieltämättä välillä yöpymisten osalta rassaa, mutta koen sen enemmän pienenä hintana joka vaan pitää maksaa vastapainoksi mukavista työhommista.

2018 alkuvuoden aikana saatiin onnistuneesti pari suurempaa projektia maaliin ja elokuusta lähtien Helsingin tiimin henkilömäärä on kasvanut. Nyt kun olen ilokseni saanut lahjakkaita kollegoita Helsingin päähän painimaan markkinoinnin parissa, on tarkoituksena keskittyä viemään koko vaateketjua koskevia digi- ja teknologiahankkeita läpi entistä rivakammassa tahdissa.

Olen erittäin kiitollinen siitä, että työssäni on itsenäistä vapautta, mutta sitä kautta syntyvää vastuuta. Oma yrittäjätausta myös tuo usein ajatuksen siitä realiteetista, että tekemiselläni täytyy saada näkyviä tuloksia aikaiseksi. Koko pesti tuntuu siltä kuin se olisi muotoutunut juuri omaa osaamistani sekä tekemistä pedaten ja tähdet on todella ollut kohdallaan kun tähän on päädytty.

Rusketuskeisarin tarina on tarinoitu

Laitettiin Tanstore vuonna 2013 pystyyn ja se kulki hyvin aktiivisesti ensimmäiset 3 vuotta mukana arkipäiväisessä tekemisessä. Sitten loppui itseltä paukut. Osaltaan uudet työkuviot veivät enemmän aikaa ja pääkoppaa, mutta mielestäni Tanstoressa olisi kaivattu tuossa vaiheessa lisää resurssia: aikaa, ihmisiä ja rahaa. Näillä oltaisiin synnytetty vaadittavat toistot kunnon kasvulle.

Päätettiin yksissä miehissä yhtiökumppanini kanssa 2018 alkuvuonna, että katsotaan kesä ja sitten myydään tai lopetetaan pulju.

Näin ja näen edelleen Tanstoressa hyvän potentiaalin oikeissa käsissä ja oikealla tekemisellä. Ilokseni löydettiin kesällä ostaja, joka on jatkanut liiketoimintaa heinäkuusta lähtien. Toimin taka-alalla vielä vuodenvaihteeseen saakka ja nyt Tanstoren osalta allekirjoittanut jättäytyy historiaan.

Tulen kirjoittamaan tuon reissun antamista jutuista, sillä sivutoimisena verkkokauppiaana tuli opittua melko paljon liiketoiminnasta ja ihan vaan jo verkkokaupan kompastuskivistä.

Mitäs sitten?

Lähitulevaisuudessa Tanstoren tilalle tulee keskittyminen erityisesti päivätöihin, mutta sivutoimisesti myös muihin mielenkiintoisiin juttuihin.

Jos siis on ajatuksia/ideoita missä meikäläisen osaamista voisi projektiluontoisesti tai pienillä tuntimäärillä kaivata, Konsultti-Karppasella on nyt iltaisin aikaa. Sivutoiminen tekeminen on tuntunut olevan polttoainetta kaikelle muullekin tekemiselle. Jos siis jotain ideoita syntyy, laita Linkedinissä viestiä.

Ajanvietteet muualla kuin töissä

Välillä tuntuu, että harrastaa bisnestä ja työ on erittäin kokonaisvaltaisena osana elämää, niin hyvässä kuin pahassa. Tähän saakka tämä on kuitenkin tuntunut edelleen paljon enemmän hyvältä, joten nokka osoittaa samaan suuntaan.

Hyviä juttuja vapaa-ajalla ovat olleet seuraavat:

Koti

Helmikuussa löydettiin koti Töölöstä ja Töölölyfe on tuntunut enemmän kuin hyvältä. Olen oppinut arvostamaan läheistä Töölöntoria ja tietynlaista kyläyhteisöä, joka investoi siihen että Töölö elää ja voi hyvin. Plus sauna kotona on kyllä arjen luksusta.

Lomat

Lomahengessä tapahtui paljon: tammikuussa Dubai, toukokuussa Tallinna, heinäkuussa Nizza, syyskuussa Tukholma ja joulukuussa Berliini. Kaikki reissut loistavia ja nyt maaliskuussa odottaa Malagan mollukka.

Lukeminen

Luin tälle vuodelle tavoitteena olleet 25 kirjaa, eli puhelinneppailun sijaan on tullut käytettyä aikaa järkevämpiin asioihin. Vaikka toki ei käy kieltäminen etteikö viimeiset kolme kirjaa olisi tullut lopetettua muutamaa päivää ennen vuodenvaihdetta. Lasketaan silti!

Vuodelle 2019 ajattelin pitää saman määrätavoitteen.

Finanssi

Rahaa on edellisvuodenkin jälkeen mennyt edelleen säästöön ja sijoituksiin. Elokuussa tuleville häähommille on jo ihan kiva pohjakassa, jotta saadaan juhlista juuri sitä mitä halutaan.

Liikunta

Investoin loppuvuodesta isosti terveysteknologiaan. Ostin Apple Watchin, Vi Trainerin Sensen ja Ouran sormusta odotellen. Ajattelin, että teen samat kuin asiakkaana: joskus palveluiden ostamisella vastuuttaa itsensä tekemään asialle jotain, sillä siihen on laittanut rahaa kiinni. Takaisinmaksua siis odotellessa.

Toiveet vuodelle 2019

Vilpittömästi koitan sekä yritän parhaani mukaan johtaa omaa aikaani edellisvuotta paremmin ja tätä kautta saavuttaa niitä juttuja jotka on jäänyt edellisvuonna saavuttamatta. Päällimmäisenä liikunta ja kirjoittaminen. Erityisesti kirjoittamista haluan tehdä enemmän, olipa se sitten kuinka vapaamuotoista tai ammatillista ikinä.

Vuosi 2019, olet tervetullut edellisvuotta parempana. Jollet sitä ole, lupaan antaa viralliset reklamaatiot ja valitukset kaikille niille tahoille joista se johtui.