Verkkokauppasi ei voi menestyä Suomessa (#5MINSTORY)

Eetu Karppanen kirjoitti 05.04.2016 klo 13:56 kategoriaan Verkkokauppa

Suomalainen verkkokauppa porskuttaa keskustelussa mukana jatkuvasti. Verkkokaupasta puhutaan kuitenkin usein monella eri käsitteellä ja katsomatta suurta kokonaisuutta.

Kuluttajakaupan puolella verkkokauppa näyttelee kuitenkin reilusti alle 10% osuuksia kokonaismäärästä, joten se on edelleen todella pientä.

Osalle kauppiaista markkinan pienuus tuo turvaa ja mahdollistaa kasvua, jopa Suomessa. Suomalaisten verkkokauppojen kokonaismäärä on parhaiden arvioiden mukaan vain reilusti alle 10 000 verkkokauppaa, joka tarkoittaa sitä että markkinoilla on ulkomaalaisista kilpailijoista huolimatta tilaa. Osa verkkokaupoista kasvaa siis vain sen takia, että verkkokaupasta ostaminen kasvaa – ei siksi, että asioita tehtäisiin välttämättä edes oikein.

Kuitenkin kun puhutaan kasvusta pitkässä juoksussa on fakta se, että meidän kotimaahan ei mahdu kovinkaan montaa Verkkokauppa.comia tai Varustelekaa. Kilpailu kotimarkkinoilla tulee entisestään kiristymään. Kiristymisen osalta voidaan katsoa vaikka kosmetiikkakauppaa verkossa, jonka osalta viimeisimpänä invaasiona Suomen markkinoille tuli lokalisoidusti ruotsalainen eleven.fi.

Yhteenvetona siis: menestys vaatii volyymia ja yleisöä, jota löytyy valtaosalle kaupoista vain kotimarkkinoiden ulkopuolelta. Kansainvälistymisen pitäisi olla jokaisen verkkokaupan tavoitteena, vähintään pitkällä tähtäimellä.

Huomioksi: liikaa ajatuksia ja liian vähän aikaa. Tämä kirjoitus tuli Sanin haastamana ulos viidessä minuutissa. #5minstory

Kirjoittaja: Eetu Karppanen
Monipuolisesti itsensä likoon laittava verkkokauppias ja digimarkkinoija, jonka kotisatama on Helsingissä. Intohimon syviä tunteita herättävät mm. verkkokauppa, digitaalinen markkinointi, mainonta ja katukulttuuri.


TILAA UUTISKIRJEENI JA SAAT KUUKAUSITTAIN KURATOIDUN LISTAN LOISTAVIA SISÄLTÖJÄ KOSKIEN LIIKETOIMINTAA VAHVALLA DIGITAALISEN MARKKINOINNIN KULMALLA.