Henkilökohtainen kaaosteoria
Elämän aaltoilevassa kaaoksessa, tarraa helposti asioihin jotka luovat turvaa. Oma turvariepuni on ollut monivuotisesti työ. Epävarmalta tuntuneiden askeleiden äärellä olen kuitenkin välttänyt kontrollin hakemista työstä. Tehnyt tietoista irtautumista ja repinyt itseäni täysin vastakkaiseen suuntaan.
Imuroinut, kävellyt ja rehellisesti tappanut aikaa vältellessäni ajautumista liian intensiivisesti työntekoon. Viime viikkoina olen huomannut lähestyväni töitä paremmalla energialla. Pitkälti nojaten arvoistani löytyvään luotettavuuteen ja siihen missä asioiden toimittaminen loppuun on teko, jolla osoitan arvon itsellenikin toteen.
Tämä viikko on kuitenkin muovannut kalenteriani merkittävästi, sillä se on tästä eteenpäin tyhjä. Kutsun tätä sapatiksi, mutta se voi olla myös pidennetty kesäloma.
Luvassa on ei-työsidonnaisia-asioita ja luvan kanssa otettua tyhjäkäyntiaikaa.
Hetki takaperin yksi asiakkaistani kysyi määräpäivästäni, eli milloin palaan takaisin sapatilta. Vastasin etten tiedä vielä.
Kassa ja omatunto kestää tuloitta tämän vuoden loppuun. Tässä hetkessä ajatuksena olla vaan tuonne saakka tai tuota pidempään, tuntuu epämiellyttävältä. Ainakin nyt. Annan luvan kääntää takkiani, jos haluankin muutaman kuukauden muuttuvan puoleksi vuodeksi.
Samalla päässä kolkuttaa huoli osaamisen katoamisesta, ihmisten mielikuvien muuttumisesta ja tulevaisuudesta jossa näyttäytyy mustavalkoinen polku. Ajatuskulku menee jotenkin niin, etten enää koskaan tee töitä, päädyn katuojaan kaivelemaan napaani ja ajaudun väsyttävään merkityksettömyyden spiraaliin josta ei nousta enää koskaan.
Kokemukset kuin rationaalinen mieli kertoo toki muuta, mutta ääritunteet ja nalkuttava ääni olalla sanoo edeltävää.
Tämä edustaa hyvin omien ajatusten ristiriitaa. Tiedän etteivät asiat mene koskaan niin mustavalkoisesti kuin ne kuvittelemme. Ei hyvässä, ei pahassa. Samalla tulevaisuutta ei kuitenkaan voi ennustaa, eli tavallaan sitä ei voi tietää. Kuten pörssisijoittamisen viisaudetkin sanovat: mennyt ei ole tae tulevasta.
Lohdutuksena toimii tulevaisuus, jossa vain täytyy uskoa asioiden ohjautuvan niille tarkoitettuihin uomiinsa. Juurisyyt ohjautuvat myös edeltävässä Kasvun avoimessa kirjeessä viittaamaani itsevastuun käsitteeseen.
Ravihevosen silmälaput päässä
Huolimatta Jordan B. Petersonin maineesta, lainaan hänen ajatustaan kuinka elämässämme on jatkuva kaaoksen ja kontrollin välinen suhde.
Jos painosuhteet näiden kahden välillä vääristyvät, pyrimme korjaamaan ne tasapainoon. Jos ne eivät yrityksestä huolimatta suostu taipumaan tasapainoon, toinen ottaa ylivallan ja sen seuraukset voivat olla elämänpolkuja muuttavia.
Kaaos omassa elämässä on pelottava elementti, jota olen aiemmin pitänyt kurissa kontrolloimalla osa-aluetta, jossa on ollut itselle helpointa ottaa kontrolli. Työstä. Kun kontrollia saadaan pääsääntöisesti vain työstä, sen ylipaino johtaa omaa arvomaailmaani rikkovaan käytökseen.
Allaoleva kuva on sinnepäin visualisointi siitä miten olen ääneen koittanut kuvata muutosta viimeisen kahden vuoden aikana.
Olen ollut hyvä uimaan vedessä, jossa työtä vain virtaa lisää. Osaan kadota siihen. Lyödä ravihevosen silmälaput päähän ja nähdä vain kapean kaistaleen edessäni. Näkökentän ulkopuolelle on jäänyt paljon muuta, jonka olen tiennyt ansaitsevan huomiota ja arvostusta.
Ensimmäisenä itseni. Toisena perhe, läheiset ja ystävät.
Pidän itseäni kunnianhimoisena, joka taittaa ainakin kahteen terävään kulmaan. Ulkoiseen validointiin, jossa koen tehneeni jotain merkittävää muiden silmissä. En mene ajatuksessa syvemmälle, mutta tämä on seikka, joka hivelee egoani.
Toinen kulma on ambitiotaso ja mittatikku, jossa asetan laadullisia mittareita ja tavoitteita puhtaasti itse itselleni. Jälkimmäisten kanssa mieleni on hirveä piiskuri, joka ei anna armoa.
Kunnianhimoisten ihmisten arvomaailmat ajautuvat helposti ristiriitaan. Ajaessaan kunnianhimoa työn kautta, on se toimintamalli jossa ali-investoidaan itseen, perheeseen, läheisiin ja ystäviin. Samalla yli-investoidaan uraan ja työhön.
Huolimatta, että valtaosin kaikki ihmiset tietävät intiimien ja läheisten ihmissuhteiden olevan kaikista voimakkain onnellisuuden lähde. Ja jotta elämän ihmissuhteet voivat kukoistaa, tulee yksilön voida omassa nahassaan mahdollisimman hyvin.
Sapatissani on kyse erityisesti pyrkimyksestä kasvattaa kuvassa olevaa Täyttämätöntä sekä Eetu itse -osuutta. Ohessa siirtää työtä enemmän arkiseksi tekemiseksi, jolla on merkitystä mutta ei missään nimessä vain yksin.
Pyrin löytämään asioita joita en voi mittaroida ulkoisella validaatioilla, kellotetuilla työtunneilla, arvontuotosta kerätyllä liikevaihdolla, taikka jatkuvalla pyrkimyksellä tehdä jokaisesta päivästä päivä työn ehdoilla.
Aion nauttia elämästä, tehdä omaehtoisesti asioita joita haluan tehdä ja joiden tekemisessä en ole hyvä. Asioita joiden tuottoa en voi mitata rahallisella tai käytetyllä ajalla, vaan konkreettisesta tekemisestä. Ja pystyvyyden tunteesta sekä tunteista joita syntyy tekemisen hetkellä ja jälkeen.
Edeltäviä kohti.
PS. Kasvun avoin kirje ilmestyy läpi koko sapatin, koska kirjoittamisen merkitys piirakassa on ollut jatkuvasti kasvava.
