2 vuoden edestä henkilökohtaista kasvua

Jos saat arvoista, periaatteista ja henkilökohtaisesta kasvusta punaisia näppylöitä, pyydän anteeksi. Sillä tämä viesti tulee varmasti nostamaan niitä esiin.

Tarina pohjautuu yrittäjäperheessä kasvaneeseen nuoreen mieheen, joka päätyi seitsemäntoistavuotiaana päätelmään, jossa koulutus ei tarjoa mitään merkittävää menestymisen pohjalle.

Oisko töitä?

Askellus perustui ajatukseen, jossa työt opettakoon elämään.

Ensimmäisessä täysipäiväisessä työpaikassani, iltahyllyttäjänä, muistan miettineeni, että tätä työtä täytyy tehdä, jotta voi joskus tehdä jotain sellaista mitä oikeasti haluaa. Ja sitä tein.

Yritteliäisyys ja työn tekemisen ohjuri on ollut 14 vuoden ajan arjessa. Aika periksiantamattomasti ja toisaalta työn parissa myös viihtyneenä.

Kunnes eteen tuli korona ja sen aiheuttamat vaikutukset.

Löysin itseni tiuskimasta, kun allekirjoittaneelle oli tehty ja katettu lämmin ruoka pöytään. Löysin itseni tekemästä hiivatisti töitä ottaakseni elämän hallintaan. Korona kun ei ollut kontrollin alla ja oman itsensä näkeminen oman hyvinvoinnin kautta oli tuntematon käsite.

Työ näyttäytyi ainoana asiana, jota pystyi kontrolloimaan.

Kunnes ei pystynytkään.

Löysin itseni matkalta, jossa hain sitä kuka olenkaan työn ulkopuolella? Tästä lähdöstä on aikaa noin kaksi vuotta ja nyt vasta alkaa olemaan tunne, että alkuperäinen aihio on muotoutumassa.

Näyttelijä Jonah Hill kertoi GQ:n haasttattelupätkässä olleensa kolmekymppisenä tilanteessa, jossa työnarkomaanisen luonteensa tuntien, oli pakko keksiä itselleen harrastuksia ("hobbies and shit") jotta ei tekisi vain töitä. Samaistuin. Hänelle valitut harrastukset oli asioita, joita hän pelkäsi elämässä. En samaistunut.

Saman aatoksen ääreltä sitä on harjoiteltu lukemista, hapanjuurileivontaa, perhokalastusta ja muutenkin löytämään jotain ei aina niin tavoitteellisia harrastuksia. Ironisesti koko harrastusten tavoitteellisuuden teema liittyy sukupolveni kokemaan maailmantuskaan.

Koko matkan aikana on joutunut palaamaan lähtöpisteelle siinä, kuka oikein onkaan?

Jos näkisi ensimmäisen räpellyksen hetkestä, jossa yritin kirjoittaa ylös unelmiani ja arvojani, tragikoominen voisi olla lähimpänä kuvauksena. Siitä kesäisellä terassilla vihkoon aloitetun ajatuksen kautta alkoi oppimatka, josta on siirrytty lähemmäs filosofisia perusajatuksia. Tunnistamaan arvoja ja sen ohessa löytämään henkisen hyvinvoinnin lukkopesään istuvia avaimia.

Kiitos koronan, kiitos terapian ja viimeksi kiitos itseni.

Oivaltaminen, asioiden linkittäminen toisiinsa ja itsensä ilmaisu kirjoittamalla ovat niitä löydettyjä asioita - en tietenkään malttanut olla kokoamatta näkemyksiä, että oppejakin kasaan.

Tuloksena kattavahko kirjoitus henkilökohtaisista arvoista, niiden löytämisestä, arvomaailmasta ja omista periaatteista.

Käytännössä yhdistelmä vivahteita joita on saattanut teksteissä näkyä siellä täällä, koko kaksivuotisen taipaleen niputettuja oppeja läheltä ja kaukaa sekä keinoja joilla arvoni tunnistin.

Tämä on edelleen reissu, jonka päämäärää ei näy. Samalla aiheessa on tiettyjä elementtejä henkisestä valaistumisesta ja tietenkin näiden ohessa myös hörhöilyvaaraa. Suolakivien nuolemishoidot, 5G:n vuoksi sisälle rakentuva säteilykeskus ja maailmanlopun ennustaminen on vielä onneksi tulematta.

Olen itseni laskenut lokeroon, jossa viisari osoittaa johonkin matemaattisuus-loogisuus-rationaalisuus -osioihin. Tämän vastapainona kaikki tällä matkalla on ollut omien tunnetaitojen harjoittelua ja samalla työidentiteetin panssarista irtautumista, kuin oman kasvun rakentamista.

Tässä maailmanajassa keinoilla kehittää itseään paremmaksi ei liene väliä, kunhan ne vain palvelevat käyttäjäänsä ja ajavat yksilötasolla positiivista muutosta.

Täällä siis kaikki tähän asti arvoista, arvojen löytämisestä, arvomaailmasta ja periaatteista.