Kannatko vastuun asenteestasi vai syytätkö muita?
Muita syyttävästä asenteesta ja toiminnasta muistuttaa Tony Sopranos. Koko koronajakson olen katsellut Sopranos -sarjaa alusta alkaen. Melko hitaaseen tahtiin, samalla nautiskellen sarjan hienoudesta.
Olen nähnyt kaikki kuusi tuotantokautta teininä, mutta silloin sarjan käsikirjoituksellinen ja näytelmällinen hienous meni pahasti ohi.
Jos Tony ei ole tuttu, kuvaan nopeasti hahmon jotta saat kontekstista kiinni. Kyseessä on New Jerseyssä asuva mafiapomo, joka päätyy henkilökohtaisten ja ammatillisten haasteidensa (työ mafiapomona, perheen elätys, parisuhdeongelmat, lasten kasvatukselliset haasteet, äitisuhde, keskiluokkaistuminen, paniikkikohtaukset) vuoksi terapiaan. Se on tarina Tonyn arjesta, jossa näyttäytyy tietynlaista elämänkriisiä.
Tonyn hahmo kuvaa hyvän ja pahan välistä suhdetta. Rikollinen toiminta oikeutetaan opittujen asioiden kautta, vanhojen hyvien aikojen kunnioituksesta ja toisaalta ensisijaisesta pyrkimyksestä varmistaa perheelle, erityisesti Tonyn lapsille omaa elämää parempi elämä.
Ristiriitaisuus tulee siitä, että Tony toimii yleisen moraalin mukaisesti väärin. Rikollisesti ja väkivaltaisesti. Samalla kuitenkin herkistyen eläimistä ja antaessaan hyvää läheisilleen.
Hahmo on erittäin lähestyttävä ja sitä näyttelevä James Gandolfini (rip) vetää roolin älyttömän hyvin. Ilo katsoa itsessään vain siksi.
Aatokset Tonyn toiminnasta siirtyy myös omaan arvomaailmaan. Kaikilla meillä on mahdollisuus tehdä hyvää, muutosta, luoda maailmaan jotain uutta ja jättää ympäröivään maailmaamme jokin merkitys. Samalla meillä on kaikki kapasiteetti tehdä pahaa toisille, itsellemme ja yhtälailla tuhota omia ja muiden mahdollisuuksia.
Jokaisessa päivässä tekemämme valinnat ovat tietyllä tavalla hetkiä, joissa päätämme joko tietoisesti tai tiedostamatta toimia omien arvojemme mukaisesti. Joskus toimet ajautuvat ristiriitaan, jossa joudumme sietämään epämukavuutta, turhautumista ja jopa pettymystä. Arvoristiriidat kuluttavat ensiksi henkisesti, jonka jatkuessa liian pitkään myös fyysisesti.
En silti voi olla miettimättä hyvän tekemisen tarkoittamattomuutta. Hyvä tai paha itsessään ei tarkoita mitään, sillä koko moraalikäsitys on jokaiselle suhteellista. Riippuen paljolti siitä missä ja kenen kanssa ollaan. Mikä on minulle hyvää, voi olla sinulle huonoa tai merkityksetöntä. Tässä ollaan tietyn sosiaalisen normiston ja konsesuskeskeisyyden äärellä. Metsäkansana suomalaisten kulttuuriperimän synnyttämänä ei liiemmälti mafiapomoja ole (ellei sitten liittojääriä tai autojobbari-maskikauppa-liikemiehiä lasketa), joten elämme yhteiskunnallisesti melko seesteistä keskiluokkaista ja rauhallista elämää.
Siltikin tekemillämme päätöksillä on aina vaikutuksia. Halusimmepa tai emme. Tavallaan olemme työkaluja tai aseita, riippuen miten tahdomme omaa toimintaamme oikeuttaa.
Pahinta on kuitenkin rampautua. Olla tekemättä, oppimatta, pyytämättä anteeksi, korjaamatta virheitä ja pyrkimättä menemään eteenpäin.
Ja kaikista tärkeintä olisi elää omille arvoilleen uskollisena. Sillä ainostaan hyvinvoiva yksilö voi antaa hyvää ympärilleen.
