Väitin pitkään olevani kirjoittava ihminen. Elämänkriisejä hellästi halaillessa havahduin siihen, että jos hyvällä tuurilla kirjoitin muuta kuin pikaviestejä kerran tai kaksi vuodessa, en hyvällä omatunnolla voinut väittää olevani ihminen joka kirjoittaa.
Viimeisen kolmen vuoden ajan olen todistanut teoillani olevani kirjoittava ihminen. Olotila oli kuin vetämätön viemäri, joka yhtäkkiä alkoi vetämään. Enää omatunto ei soimaa kertoessani kirjoittamisesta. Tekstin määrä on näinä vuosina ollut runsaampaa kuin koskaan. Samalla kirjoittavan ihmisen filtteri tuntuu vaikealta sanoittaa ja ottaa omakseen.
Kipuilun takana on varmasti tarvetta saada kirjoittavan ihmisen status, joka vahventaisi tätä mielikuvaa itselleni. Ja millä muulla voisin sitä erityisesti itselleni, mutta myös muille, validoida kuin kirjalla?
Ja miksi kirjalla? Paahdoin työssä elämääni pakoon, jahdaten menestykseen karkaavaa valkoista kania niin pitkään, että kadotin osia itsestäni. Kirjoittaminen on ollut tapa palauttaa noita kadonneita osia. Tehdä merkityksellistä asiaa, jossa omakohtainen tarina on selvälle kerälle pyöriteltävä vyyhti. Se leikkiikö kissat kerällä vai jääkö se pölyisessä muovikassissa kaapin pohjalle tuntuu jopa yhdentekevältä.
Olen tarkastellut aiempaa toimintaani kriittisesti ja ohessa opetellut pois erityiesti siitä miten en tahdo elää. Teksti on ollut hyvä keino tarkastella kaikkea sitä mistä nuoren menestyvän uraohjuksen jatkuvan urakehityksen jahtaamisen pakko on syntynyt. Kaikki tämä on lähtenyt itselleni kirjoittamisesta, mutta hyvin moni ajatuslangoista on syntynyt kirjoittaessani näitä uutiskirjeitä. Toisaalta kaikki kirjan kirjoittamisesta on samalla ollut pois näiltä kirjeiltä. Kaiken taustalla on toive antaa näillä kirjeillä, ja kukaties kirjalla, peilipintaa ja vertaistukea myös lukijoille, eli sinulle.
Toisaalta motiivi kirjoittamiselle on liikettä kohti kirjoittavan ihmisen identiteettiä myös ammatillisesti. Taustalla leijuu pyrkimys kustannussopimuksen saamiseksi, ajatuksellisesti niin että alalla itseäni merkittävämpi taho meritoi minua kirjoittajana. Samalla ymmärrän taloudelliset mittarit joissa kirjoittamisella en ole taloudellisella saamapuolella. Saamapuoli kuitenkin vaihtuu henkisissä mittareissa ja oman hyvinvoinnin näkökulmasta. Kirjoittamisella kun on ollut ajattelua oikaisevaa vaikutusta.
Olen kirjoittanut kirjaani nyt vuoden verran vakavasti ja pohdin kovasti onko tästä puhuminen vain typerää ja yksi "tahdon kirjoittaa kirjan "-toive muiden joukossa. Viimeisen puolen vuoden ajan tätä harrastamista on rytmittänyt tietokirjan kirjoitusvalmennus, joka päättyi elokuussa. Päättymisen yhteydessä tarkastelin sitä mihin olin vuodessa edennyt, ainoastaan todetakseni olevani hankkeen kanssa hyvässä vauhdissa. Konsepti on selkeytynyt ja puolessa vuodessa terävöitynyt entisestään. Tekstiä on yli 200 sivua ja olen siirtynyt uuden tuottamisesta editointiin ja uudelleenkirjoittamiseen. Kaikki tämä muotoilee kasaan ensimmäistä käsikirjoitusversiota.
Oletan nyt siis olevan aivan hyvä hetki sanoa tämä ääneen. Huolimatta siitä mitä ja milloin projektissa tapahtuu jotain selkeästi näkyvää. Tulossa se on, sillä tämä projekti on kokonaisuus, joka on kerrankin lähtenyt muista kuin rahaan tai menestykseen tähtäävistä tekijöistä. Se tuntuu hyvällä tavalla ylitse vyöryvältä, joka on pakko saada tehtyä, tavoista ja keinoista riippumatta.
