Hain loppukeväästä töitä.

Korporaatiosta ja brändinvartijan paikalta.

Hakemuskirjeeni alkoi sanoilla: en olisi eilen osannut ajatella hakevani tänään töitä.

Jätin työhakemuksen paikkaan siinä yhdistyneen journalismin ja markkinoinnin vuoksi. Koin tehtävän olevan Suomessa monellakin tapaa mittakaavassaan yksisarvinen. Kunnioitettava, kiinnostava ja epäilemättä hyvällä tavalla haastava.

Hakiessa koin ylpeyttä impulsiivisesta hakemuskirjeestäni. Osa motiivistani oli "hakea läpällä" , jolla pienensin toiveiden tynnyrin kokoa ja pyrin hallitsemaan odotuksiani. Olisin kuitenkin kokenut pettymystä jollen olisi päässyt haastatteluun. Koin vilpittömästi olevani hyvä vaihtoehto tehtävän täyttäjäksi.

Ensimmäisen haastattelukutsun saapuessa alkoi puntarointi mitä työ voisi antaa ja mistä samalla luopuu?

Palkkatyössä organisaatiokulttuuri on suuri kysymysmerkki siihen miten asiat tapahtuvat ja mitä saadaan tapahtumaan. Mitä suurempi organisaatio, on sen sisäiset muutosvoimat ulkoisia suurempia, jonka vuoksi efektin saaminen on mahdollista, mutta ohessa myös hankalaa. Juuri se oli osa tämän pestin haastavuutta.

Päädyin puntaroinnissani miettimään seuraavia kysymyksiä:

  • Mitä median ja journalismin läheinen suhde voisi opettaa itselleni?

  • Miten pahasti ajaudun aikaristiriitaan, olenko valmis sitoutumaan organisaation tekemisen tahtiin?

  • Onko pörssiyhtiön ja matriisitekemisen osalta riskinä jäädä jumittamaan perustekemisessä?

  • Haluanko olla osa tätä työyhteisöä? Koenko sen merkittäväksi?

  • Haenko tässä egolleni ulkoista validaatiota vai olenko vilpittömästi ja sisuksissani kiinnostunut tehtävästä?

  • Olenko halukas olemaan esihenkilönä tiimille? Jaksanko sitä?

  • Onko riskinä alisuoriutua tehtävässä ja mikä yleisesti organisaation kellotaajuus on? Kuinka jähmeää toiminta on?

  • Mitä kaikkea kuvittelen paikan voivan opettaa?

  • Aukeaako tästä uusia ovia? Kontakteja?

  • Hukkaanko itseäni elämässä tekemällä tälläisen siirtymän?

  • Miten varmistaa tasapaino, ettei innostus aja kaiken ylitse?

  • Miten vihreää ruoho on aidan toisella puolella? Miksi?

  • Kuinka merkityksellistä yhteen brändiin ja yhteen toimintaan keskittyminen itselle todella on?

Oli paljon kysymyksiä

Tunnistin työstä asioita joiden saralla spekuloin kaikkea mitä voin oppia ja mitä haasteita työ tarjoaa. Samalla kuitenkin pohtien mitä työntekijän roolissa uhraan jo saavutetusta yrittäjävapaudesta. Toisaalta häpesin sanottuja sanoja yrittäjyyden teemoista ja tempoiluani, jossa saattaisin joutua selittämään uutta uraliikettä.

Kävin haastattelussa, joka meni hyvin. Kemiat osuivat ja kyllähän sitä kaupallistajana tunnisti tarpeen myydä itsensä olemaan paras vaihtoehto tehtävään. Vähän vahingossa olin tilanteessa, jossa läpällä haetusta alkoi tulla vakavammin harkittava vaihtoehto.

Mietin onko tämä hetki, kun pelaan elämästäni puuttuneen korporaatiokortin pöytään. Siirtyisin matriisi- ja siilovetoiseen organisaatioon, pörssilistattuun yhtiöön kvartaalivetoisessa juoksutuksessa. Eli olisin osana juttuja, jotka aiheuttavat rakkoja kantapäihin.

Samalla mietin mukanaan tulevaa työyhteisöä, jossa nimenomaisesti journalismin ollessa toinen komponentti, kuvittelin sen tuovan työn oheen älykkään leiman - ihan vain jo journalistien selkärangasta kumpuavan uteliaisuuden ja makrotasoisten skuuppimetsästyksen vuoksi, ajatuksella "mikä ihmisiä kiinnostaa ja miten tämä tuodaan esiin? "

Tehtävänkuvaan sisältyi esihenkilöllisyys muutaman hengen tiimille, joka hiharavistettuna oli samaa määrää, jolla edeltävässä työpaikassa operoin. Aiemmasta opin pärjääväni esihenkilövastuussa, mutta en suoranaisesti nauttivani siitä. Olen arjessa parempi valmentaja tai sparraaja kuin byrokraattisempi esihenkilö tiimini jäsenille.

Yrittäjyys on tarjonnut hyvällä tavalla irrallaan olemista, jossa edeltävä vaikutussuhde toteutuu, kuitenkin ilman ajautumista arjen rutistaviin rattaisiin.

Ennen seuraavaa isompaa haastattelukierrosta soittelin talossa olleille tutuilleni, jotka (ajatella) menivät vielä kehumaan työnantajaansa. Päätyivät kehuillaan kasvattamaan mielikuvia ja niitä mahdollisuuksia joita pesti voisi tarjota. Se oli orastavaa ja kuviteltua lupausta jostain paremmasta tulevaisuudesta.

Välillä pitää saada lumipesuja maailmalta

Vaikka hain testatakseni markkinakelpoisuuttani ja toisaalta itseäni, silti harmitti. Toisaalta hylky vapautti siinä hetkessä jatkuneen jaakobinpainin ja paradoksit, joita työpaikka elämääni olisi tuonut.

Ohessa todistin itselleni arvoani ja taputtelin selkääni päästessä kymmenistä hakijoista kalkkiviivoille.

Hylsy oli tärkeä, jossa elämä antoi takaisin epäonnistumisia, sillä työelämässä koen päässeeni helpolla. Osa helppouden kokemuksesta selittyy uteliaisuudesta ja itselle kiinnostavien asioiden puoleensavetävyydestä. Bisnekset eivät tunnu vieneen energiaa, vaan enemmänkin antaneen. Sen vuoksi työtunnit ovat menneet siivillä ja asiat ovat sattuneet tapahtumaan onnistuneesti. On tullut epäonnistumista huomattavasti vähemmän kuin onnistumista. Joka sekin on vaarallista, sillä sivutuotteena tulee harhakuvaa jatkuvista onnistumisista mihin ikinä ryhtyykään.

Opportunisti tarttuu kiinnostavilta tuntuviin mahdollisuuksiinsa, jossa motiivina voi piileskellä epäselvä suunta. Suuntaamattomuuden kokemus, jossa tuntuu kuin vaatisi jotain uutta jaksaakseen matkata eteenpäin. Tuntuu kiinnostavammalta tarttua mahdollisuuteen, vaikka samalla ei sisimmissään ehkä ihan tunnukaan siltä.

Mahdollisuudessa on jotain mihin kiinnittyä ja jolla matkata eteenpäin. Saada turvaa uudesta rakenteesta josta innostua, jostain tarinasta, jonka uutuusarvoa voi sanoittaa ääneen. Silti todellisuudessa voisi olla parempi jäädä kalliolle nököttämään ja katselemaan horisonttiin laskevan auringon jälkeen nousevia valonsäteitä. Elää päivä kerrallaan tässä missä on nyt, sen sijaan että koittaa paahtaa ja pikakelata seuraavia kuukausia uppoutumalla johonkin täysin uuteen.

Kiitos hakemuksestani. Tuntuu oikealta valinnalta ettette valinneet minua. En ollut valmis siihen. Ainakaan nyt ja tässä.