Elokuisena perjantai-iltana luin entisen työnantajani saunamökin kuistilla viestin, joka käynnisti yhteistyön. Duunitori etsi kumppania, joka auttaisi kasvattamaan orgaanista liikennettä ja vahvistamaan asemaa Pohjoismaissa.

Yrittäjätaipaleeni oli alkanut puoli vuotta aiemmin ja yhteydenotto Duunitorin kokoiselta yritykseltä vahvisti uskoa omaan osaamiseeni.

SEO-yhteistyön alku: Suomessa suurimmalla on olemassa kasvun rajat

Duunitorin tavoitteet olivat selkeät:

  1. lisätä hakukoneliikennettä
  2. vahvistaa näkyvyyttä

Duunitori.fi oli jo tässä vaiheessa Suomen suurin työnhakukone, mutta julkisen sektorin lisäksi kilpailua kiritti kansainväliset jättiläiset kuten Indeed ja LinkedIn.

Yrittäjätaustaiset perustajat olivat kehittäneet sivustoa määrätietoisesti ja tuoneet sivustolle jo vuosia sitten toimituksellisemman osion. Tämä teki sivustosta työnhakukoneen lisäksi myös median.

Sivuston mittakaava vaati systeemiajattelua. Yksittäisten SEO-toimenpiteiden sijaan piti kyetä katsomaan isoa kuvaa ja kokonaisuutta. Ilman tätä tekeminen voi helposti ajautua perinteiseen SEO-humppaan, jossa toimenpiteet eivät kohdistu riittävän suureen massaan sivuja, jolloin ei myöskään saada tuloksia.

Hakukoneoptimointi tuli siis kytkeä liiketoiminnan tavoitteisiin ja huomioida investoinnit suhteessa oletettuun tuottoon. Näin varmistettiin vaikutukset itse sivuston liikenteeseen ja bisnekseen.

Aloitimme yhteistyön kevyellä auditoinnilla ja jatkoimme perään useamman työpäivän kiinnityksellä.

Ruotsin hakumarkkinoiden kilpailutilanne on raaka

Ensimmäisen vuoden keskityimme Suomeen. Duunitori oli avannut Ruotsin Jobblandilla useita vuosia aiemmin ja vuoden 2022 aikana panostuksia markkinaan lisättiin merkittävästi.

Jobbland oli haastajana uudella markkinalla, jossa brändiltä puuttui tunnettuus ja kaikki kotimarkkinalla tehdyt vuodet, joita Duunitori oli yrittäjävetoisesti Thomaksen ja Martin toimesta draivanneet. Tämän lisäksi päänvaivaa aiheuttivat kieli, käännöstyö ja kilpailijoiden määrä. Suomessa kilpailijoita oli kaksi, Ruotsissa seitsemän, joista yksikään ei toiminut digissä heikosti. Työn tekeminen oli haastavaa ja tuloksia kaivettiin joka kiven takaa.

Ruotsin valloittaminen vaati rohkeutta investoida ja valmiutta odottaa tuloksia. Hakukoneoptimoinnissa kuun hopealuoteja ei ole, joka pakottaa pitkäjänteisyyteen.

Rakensimme Jobblandin näkyvyyttä teknisen SEO:n keinoin: paransimme sisäistä linkitystä, sivustorakennetta ja käytettävyyttä. Tavoite oli hakukoneliikenteen takana melko yksinkertainen: työnhakijan ja työnantajan kohtaaminen.

"Liikenne ja näkyvyys hakukoneista on Duunitorin kasvulle ja menestykselle keskeisessä roolissa. Yhteistyössä Eetusta on tullut osa kasvutiimiämme, jossa hän on aktiivisesti auttanut tavoitteidemme saavuttamisessa.

Eetulla on hyvää strategista näkemystä ja näkökulmia, jotka edesauttavat priorisointia ja asioiden edistämistä oikeaan aikaan. Yhteistyö Eetun kanssa on asiantuntevaa ja helppoa."
Markus Rautopuro, Chief Growth Officer, Duunitori Group

Kohti Norjaa tekoälyä hyödyntämällä

Vuoden 2023 aikana panostuksia lisättiin. Duunitori osti Jobbsafari.no:n ja laajensi toimintaansa Norjan markkinalle. Tästä syntyi tekemiseksi sivuston siirtäminen ja uudelleenjulkaisu.

Pohjalle tehtiin merkittävästi valmistelevaa työtä. Tekoälyratkaisut mahdollistivat datamallien ja taksonomioiden rakentamisen manuaaliseen tekemiseen nähden täysin eri vauhdilla. Generatiivisesta tekoälystä tuli tiimille tärkeä vauhdittaja, jotka edesauttoivat sivuston perustoimintojen, sisällön ja käytettävyyden saamisessa kuosiin. Ilman näitä, tällä työnhakusivustolla ei olisi ollut käyttäjille mitään näytettävää.

Ohessa työtä tehtiin arkisemmalla tasolla, kuten vaikkapa uudelleenohjauksissa, joilla varmistettiin sivuston näkyvyyden säilyminen yliheiton yhteydessä.

Jobbsafarin pohjatekeminen oli tyrkkäys pois pelkästään hakukoneoptimoinnista. Yhdessä tiimin kanssa kasvanut osaaminen, johti SEO-toimenpiteiden ohjaamisen kohti koko bisneslogiikkaa.

Hakukoneoptimoinnissa joutuu väkisin kohtaamaan datan ja liiketoiminnan

Classified Ads / markkinapaikkasivustoilla bisneksen ja systeemiajattelun lähtökohdat ovat keskeisiä, sillä näiden sivustojen toimintamallit ovat puhtaasti datalähtöisiä.

Mitä tarkoittaa Classified Ads / markkinapaikka?

Sivusto tai alusta, joka listaa erilaisia ilmoituksia. Sivustoilla julkaistaan jatkuvalla virralla suuri määrä erilaisia ilmoituksia, joita voivat olla vaikkapa tavarat, palvelut, asunnot, autot, työpaikat ja niin edelleen.

Aggregaattisivustolla työpaikat tulevat valtaosin useista eri lähteistä. Sen vuoksi sisääntuleva data pitää hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti, jotta yritys, sivusto ja käyttäjä saa niistä kaikki hyödyt irti. Taustadata määrittelee kaiken: 1) kuinka sivusto toimii 2) mitä siellä voidaan näyttää ja 3) kuinka käyttäjää palvellaan.

Kun työpaikkoja julkaistaan päivittäin satoja, niiden kokonaismäärän ollessa kymmenissä tuhansissa, nousee selkeät listaussivut ja sivuston sisäinen löydettävyys merkittävään rooliin.

Ulkomaiden tekemisessä henkilöresurssit olivat suomea pienemmät ja rajatummat. Näiden resurssien puutteessa, avustaviksi käsipareiksi saatiin generatiiviset AI-ratkaisut (OpenAI rajapintoineen, mutta myös ChatGPT kuin CustomGPT:t), jotka skaalasivat tekemistä tehokkaaksi. Tekoäly mahdollisti parityönä asioita joiden tekeminen manuaalisesti olisi vaatinut useita kuukausia ja edellyttänyt natiivia kielentaitajaa.

"Eetu tuo keskusteluihin uusia näkökulmia ja haastaa ajattelemaan asioita eri tavalla. Hänen osaamisensa menee
perinteisiä SEO-toimenpiteitä pidemmälle ja linkittyy laajemmin liiketoiminnan tavoitteisiin. Erityisesti uusien
markkinoiden avaamisessa hänen asiantuntemuksensa on auttanut rakentamaan vahvan pohjan alusta asti."
Marianne Auvinen, Head of Traffic, Duunitori

Hakukoneliikenteen positiivinen trendi

Duunitorin tekeminen on ollut viime vuosina hyvässä myötätuulessa, joka perustuu monelta osin organisaation itsensä hyvään tekemiseen.

Ruotsissa Jobblandista on havaittavissa pitkä tasainen jakso. Tämän ajanjakson aikana toimenpiteitä loppukäyttäjän palvelemiseksi tehtiin, mutta tuntui kuin hakukoneen algoritmit olisivat päättäneet olla palkitsematta niistä. Meni pitkään ennen merkittävien tuloksien saavuttamista ja liikenne seisoi lähes paikallaan.

Toteutimme yhteistyössä suurempia rakenteellisia muutoksia sivustolle 2024 syksyn aikana, jonka lopputulokset alkoivat vihdoin näkymään vuoden 2025 aikana.

Vuosi 2024 jatkui safarihengessä, sillä Duunitori osti Jobbsafari.sen. Oheen heidän ostaessa myös Keeparo-yhtiön, voi selkeästi sanoa jalkojen asettuneen kunnolla ruotsalaiselle maaperälle.

Konsultista tiimiläiseksi: mitä vuosien tekemisestä sitten on opittu?

Duunitorin peruskellotaajuus tekemisessä on korkealla, osaamista unohtamatta. Perinteiseen konsulttitekemiseen nähden, heidän kanssa ei ole tarvinnut opettaa teoriaa. Olemme ymmärtäneet asioita yhteisesti ja päässet tekemään konkreettisesti näkyvää viikkotasolla.

Poikkeuksellista ja menestystä selittävää on ollut läpileikkaava omistajuus orgaaniseen liikenteeseen toimitusjohtajasta lähtien.

Hakukoneoptimoinnin tekemisen ohessa olen saanut olla antamassa konsultatiivista apua muissakin funktioissa. SEO-evankelisointia, -kouluttamista, mutta arkitasolla olemaan yksi tiimin jäsenistä.

Yhteinen matka on kestänyt jo neljä vuotta, joka kuvastaa sitoutumista vastavuoroiseen yhteistyöhön. Läpinäkyvyyteen kommunikaatiossa. Asiakkaaseen, joka ottaa sisälle kuin yhden työntekijöistä, vaikka olenkin "ulkopuolinen" konsultti.

Tekeminen on ollut miellyttävää, mutkatonta ja mukavaa.

5 oppia yhteistyöstä, kansainvälistymisestä, markkinapaikkabisneksestä ja tekoälystä

  1. Joskus kotimarkkinalla voi olla liian helppoa. Kansainvälistyessä sprinttien sijaan tulisi valmistautua maratoniin. Tee toimenpiteitä viikkotasolla ja sitoudu näkemään tulokset kuukausissa tai vuosissa.
  2. Kielitaidottomuus ei ole este tekemiselle. Perusrakenteet ovat kaikkialla fundamenteiltaan samanlaisia ja käännöstyökalut auttavat siinä mitä ei ymmärrä.
  3. Data-arkkitehtuuri on mää-rää-vää (erityisesti classified-bisneksissä)
  4. Tekoäly mahdollistaa pohjatyötä vauhdilla, joka ei ole aiemmin ollut mahdollista. Laatu voi olla ihmistyötä heikompaa, mutta ulostulot ovat parempia kuin työpöydälle odottamaan jäävät tehtävät.
  5. Yleisenä pyrkimyksenä tulee olla tehdä itseään tarpeettomaksi ja luoda tekemisellään pysyviä rakenteita, jotka jatkavat kasvua lähes itsestään.

Duunitorin kanssa yhteistyö on ollut myös yksi urani antoisimmista kumppanuuksista. Tässä kumppanuudessa on myös selkeästi osoitettu, ettei SEO toimi kertaluonteisena projektina, vaan on pitkäjänteisen kasvun kivijalka - myös kansainvälisesti.

"Eetulla on tosi vahva osaaminen SEO:ssa ja hän osaa katsoa
liikenteenhankintaa strategisesti ja holistisesti. Eetun työ ei rajoitu pelkkään tekniseen näkökulmaan, vaan hän
huomioi myös käyttäjäkokemuksen, brändin ja digitaalisen palvelukokemuksen kokonaisuutena. Tämä on ollut meille
arvokasta ja vienyt tekemistä selvästi eteenpäin."
Thomas Grönholm, CEO, Duunitori Group

Muutama yhteenveto tästä referenssistä ja hakukoneoptimoinnista

Kuinka kauan hakukoneoptimoinnin tuloksissa kestää?

Kansainvälistymisessä hakukoneoptimoinnin tulokset vaativat kärsivällisyyttä. Duunitorin tapauksessa Ruotsin markkinalla näkyi pitkä tasainen jakso ennen merkittäviä tuloksia. Toimenpiteitä tehtiin jatkuvasti, mutta hakukoneiden algoritmit palkitsivat vasta pidemmän ajan jälkeen. Tuloksissa kestää helposti kuukausia tai jopa vuosia. Tärkeintä on tehdä oikeita toimenpiteitä viikkotasolla ja sitoutua pitkäjänteiseen työhön.

Mitä SEO-konsultin tulisi osata markkinapaikkabisneksessä?

Markkinapaikkasivustoilla (classified ads) bisneksen ja systeemiajattelun ymmärtäminen on kriittistä, sillä toimintamallit ovat puhtaasti datalähtöisiä. Pelkkä tekninen SEO-osaaminen ei riitä, sillä konsultin pitää ymmärtää, kuinka taustadata määrittelee:

1) sivuston toiminnan ja hakukonelöydettävyyden
2) sivustorakenteen ja näytettävän sisällön
3) käyttäjäpolun ja löydettävyyden

Hakukoneoptimointi pitää kyetä kytkemään liiketoiminnan tavoitteisiin ja huomioimaan investoinnit suhteessa oletettuun tuottoon.

Miten tekoälyä voidaan hyödyntää SEO-työssä ja sivuston skaalaamisessa?

Tekoäly nopeuttaa datan käsittelyä, taksonomioiden rakentamista ja sisällön luonnostelua. Duunitorin ja Jobbsafarin tapauksessa generatiivinen tekoäly tehosti sivuston sisällöntuotantoa ja sivustorakenteen toteuttamista, jonka seurauksena uusille markkinoille päästiin huomattavasti pienemmillä ihmisresursseilla.

Miksi hakukoneoptimointi ei toimi kertaluonteisena projektina?

SEO on jatkuvaa kehitystä, ei kertarysäys. Algoritmit, kilpailutilanne ja käyttäjien hakukäyttäytyminen muuttuvat jatkuvasti. Duunitorin kanssa nähtiin, että pitkäjänteinen tekeminen ja viikkotason iterointi tuottavat tuloksia kuukausien tai vuosien aikajänteellä.


Pohditteko kansainvälistymistä tai kasvua hakukoneoptimoinnista? Ota yhteyttä ja löydetään teidän kasvun mahdollisuudet.