Potkut ja työttömyys oli elämäni parasta aikaa

Eetu Karppanen kirjoitti 08.11.2014 klo 14:32 kategoriaan Yrittäjyys

Olosuhteiden pakosta olin vuoden 2014 helmikuun lopussa tilanteessa, että sain Diilimäisesti potkut koeajalla. Muistan edelleen kovin vahvasti tunteen, kun jostakin sellaisesta tuli totta, minkä kahta päivää aikaisemmin ei kuvitellut olevan edes mahdollista. Tilanteen osalta ymmärsin hyvin vastapuolen, silloisen työnantajani päätökset ja olisin varmasti toiminut itse samassa tilanteessa samoin. En silti kiellä, etteikö katkeruus ollut vahva maku suussani.

Työmarkkinat ovat raadolliset, sillä työttömänä työnhakijana koet jatkuvasti torjuntaa ja hakeminen ei tunnu tuottavan tulosta. Se käy parissakin viikossa itsetunnon päälle, vaikka juuri silloin oman itsetunnon pitäisi olla parhaimmillaan ja samalla markkinoida itsestään rekrytoijille, että “näin hyvä tyyppi mä ihan oikeasti olen“. Ehkä juuri tämä johti siihen, että käänsin työhakuprosessin päälaelleen ja keskityin inbound-markkinointiin outboundin sijaan.

Työnhaussa yksi tämän hetken kuumimmista sanoista on erottuminen. Se ei liene uutta monellekaan meistä. Sosiaalisen median työnhakukampanjani toimi paremmin kuin kykenin kuvittelemaan ja sen avulla pääsin neuvottelemaan kolmesta eri työtarjouksesta. Näistä yhden kanssa päädyin ottamaan seuraavan askeleen, sovimme että teen ensiksi omalla toiminimelläni töitä kesän ajan ja sen jälkeen siirryn palkkalistoille.

Olin käytännössä kaksi kuukautta työttömänä, jonka jälkeen siis siirryin freelancer -pohjaisesti yrittäjäksi – ja hyvä niin. Nostin tarkalleen 30 päivää työttömyyspäivärahaa, jota en lähtökohtaisesti häpeä tai liioin koe olevani sen osalta ylpeä. Sain kuitenkin nähdä myös sen kolikon kääntöpuolen miten Työvoimatoimisto/Kela suhtautuu yrittäjään, joka ei nosta palkkaa. Määrittelevät oikeuden työttömyyskorvaukseen sen pohjalta kuinka monta tuntia töitä yritykselle tekee viikottain, välittämättä liikevaihdon suuruudesta – saati uupuvasta palkanmaksusta.

Työttömästä yrittäjäksi ja uudestaan yrittäjäksi

Kesän ajan sain osani siitä kuinka vapauttavaa freelancerina toimiminen voi olla, mutta samalla kuinka haastavaa ja pirstaleista se on projektinhallinnan, myynnin ja tehokkaan tekemisen osalta. Elin, tein töitä ja tulin toimeen kiitettävän hyvin. Kerkesin jopa juomaan muutamat päiväkaljat ja lomailemaan parisen viikkoa. Arki palkkatyöläisenä pärähti käyntiin heti elokuun alusta ja koin työpaikkani myötä taas olevani yksi selkeä osa tätä yhteiskuntaa.

Koska elämä pitää ottaa eteensä sellaisena kuin se tulee – tilanteet voivat muuttua nopeastikin. Silloin kun eteen tulee mielenkiintoisia mahdollisuuksia, olen niihin päättänyt tarttua ilolla ja katumatta. Olen siis nyt onnellisesti tilanteessa, jossa näen selkeästi rajattoman mahdollisuuden työskennellä täysipäiväisenä yrittäjänä tehostamassa asiakkaiden omaa mediaa verkossa.

Kuitenkaan ilman työttömyyttä ja sen aiheuttamia toimenpiteitä en olisi törmännyt oikeisiin henkilöihin, jonka myötä tällainen mahdollisuus avautui. Kuten Pauli Vahteran kirja kertoo: Yrittäminen on kaunein tapa ottaa vastuu omasta elämästä. Itse uskallan uskoa siihen.

Kirjoittaja: Eetu Karppanen
Vahvan digimarkkinointitaustan omaava eCommerce Manager ja sivutoiminen verkkokauppias, jonka kotisatama on Helsingissä. Intohimon syviä tunteita herättävät mm. verkkokauppa, digitaalinen markkinointi, mainonta ja katukulttuuri.


TILAA UUTISKIRJEENI JA SAAT SATUNNAISESTI KURATOIDUN LISTAN LOISTAVIA SISÄLTÖJÄ KOSKIEN LIIKETOIMINTAA VAHVALLA DIGITAALISEN MARKKINOINNIN KULMALLA.