Olenko yksin sosiaalisessa mediassa?

Eetu Karppanen kirjoitti 20.08.2013 klo 20:33 kategoriaan Arkista

Toistuvasti innostun Villen kirjoituksista ja niin tälläkin kertaa. Syy tälle kirjoitukselle on tämä video:

Jos olet laiska, etkä luota videosuositukseeni riittävästi, avaan seuraavassa kirjoituksessa videosta kumpuavat ajatukseni. Tämä pelottavaa kyllä, on samalla myös pieni checklist.

Olen sitä ensimmäistä suomalaista sukupolvea, joka oikeasti on elänyt kliseetermillä diginatiivina. Omistin ensimmäisen oman tietokoneen 4-vuotiaana, joka samalla on osasyy sille, että olen ollut aina kiinnostunut teknologiasta. Olen iältäni sitä IRC-Galleria-ajan tuotosta, jolle profiilit oli löydettävissä, mutteivät samalla tavalla nykypäivän itsepromootiolla. “Galtsussa” ei käytetty mm. hashtagia #FOLLOWME, joka kieltämättä huutaa sitä itseään.

#FOLLOWME

Kun siirrymme julkisten profiileiden pariin, kuten Twitteriin tai Instagramiin. On toisaalta äärettömän hienoa tiedostaa se mahdollisuus tulla huomatuksi jokaisella twiitillä tai kuvalla. Erityisesti, kun tätä huomatuksi tulemisen mahdollisuutta voidaan kasvattaa vielä hashtageilla. Sisältö ei ole kuitenkaan aina kuningas näissä palveluissa ja minuakin nuorempi sukupolvi käsittelee asioita vieläkin vahvemmin eri tavalla. Olen toistuvasti todistanut nykypäivän teinien Instagram-käyttäytymistä, joka on siis käytännössä feedin juoksuttamista niin, että jokaisesta seuratun kuvasta tykätään – välittämättä oikeastaan sisällöstä.

Olemmekin nyt pisteessä, jossa jokaisella on valta määrittää, ainakin noin suurin piirtein miltä itse haluaa ulospäin näyttää. Valta jakaa, olla jakamatta, jakaa muokaten ja poistaa on jokaisen sormen alla ja se määrittelee oman verkoston ympärillä mielikuvaa itsestä. En kiellä, se on miellyttävä tunne ja pidän siitä. Minäkuvan hallitseminen internetissä on helpompaa kuin katsoa itseään peilistä, sillä jälkimmäisessä on epäkohtia jotka eivät aina miellytä.

Tämä profiilihallinta tekee kuitenkin samalla hallaa, sillä ihmisistä katoaa verkossa hyvin helposti kaikki se todellinen särmä ja sen myötä tähtäyksessä onkin päästä koko ajan vain lähemmäs sitä yhä täydellisempää lopputulosta, jota voidaan hioa ja muovata vielä siitäkin eteenpäin. Ihminen on verkossa aina läsnä, vaikka ei olisikaan.

Parhaiten tajuntaani löi kuitenkin se tunne, kun twiittasin yksin puoli kahden aikaan lauantaiyönä ja twiittiin reagoitiin. Pieni positiivinen isku vasten kasvoja ja samalla äärettömän miellyttävä tunne saada vuorovaikutusta aikaiseksi teknologian avulla. Se oli sitä nykyaikaa. Toisaalta ylläolevan videon myötä koen myös pientä pelkoa siitä, että yksinolosta voidaan tehdä tila, jota ei tarvitse kokea. Olen sitä mieltä, että ihmisen täytyy viettää aikaa yksin, sillä ei ole mitenkään luontaisesti tervettä olla kiinni välillisesti ihmiskontakteissa koko ajan.

Jokainen meistä, joka jakaa jotakin verkossa kaipaa reaktioita.

Myönnän, että kaipaan reaktioita, ei tämäkään teksti tässä olisi jollen sitä lähtökohtaisesti jonkun toivoisi lukevan. Samalla myös pelkään, että minkälaiseksi muovaudumme tulevaisuudessa. Osaanko olla enää yksin? Näen mielikuvissani sen aina-puhelimessa-ihmisen, jolle yksinolo on vain yksinkertaisesti liikaa. Haenko itsekin sitä samaa sillä, että voin bussipysäkillä ajankulukseni lueskella Twitteriä ja jos tuore sisältö hetkellisesti loppuu on aina Facebook, jonka jälkeen Instagram ja siitä voin hypätä Vineen, Flipboardiin, Blogloviniin ja näiden kautta Clash Of Clansiin ja Hay Dayihin. Pitäisiköhän aloittaa tupakanpoltto, jotta ottaisin aikaa välillä myös itselleni ja olisin hetken yksin?

Kirjoittaja: Eetu Karppanen
Vahvan digimarkkinointitaustan omaava eCommerce Manager ja sivutoiminen verkkokauppias, jonka kotisatama on Helsingissä. Intohimon syviä tunteita herättävät mm. verkkokauppa, digitaalinen markkinointi, mainonta ja katukulttuuri.


TILAA UUTISKIRJEENI JA SAAT SATUNNAISESTI KURATOIDUN LISTAN LOISTAVIA SISÄLTÖJÄ KOSKIEN LIIKETOIMINTAA VAHVALLA DIGITAALISEN MARKKINOINNIN KULMALLA.