Mitä puolivuotinen taipaleeni verkkokauppiaana on opettanut?

Eetu Karppanen kirjoitti 20.12.2013 klo 01:00 kategoriaan Verkkokauppa, Yrittäjyys

Olen ollut nyt aktiivisesti verkkokauppayrittäjänä, yhtiökumppanini kanssa, hieman yli puoli vuotta. Aurinko- ja rusketustuotteisiin keskittyneen verkkokauppamme taival tähän saakka on ollut tavallaan pitkä, mutta samalla vasta kovin lyhyt. Muistan tunteen, kun viime kesäkuussa sai vihdoin hengähtää hetken, sillä takana oli älytön määrä koodirivien pyörittämistä, paniikissa tapahtunutta tuotteistamista ja todo-listalta muutama kohta liikaa merkattuina tehdyksi.

Kesäkuussa ollut julkaisupäivä ja koko maailman (vaikkakin kielestä ja toimitusmaista johtuen todellisuudessa vain Suomi) markkinat auki ja se tunne, kun sitä vain odottaa ensimmäisen tilauksen saapumista, jotta saa varmistuksen myös itselleen siitä että kaikki toimii niinkuin pitääkin. Tehtiin kuitenkin ensimmäisellä viikolla vajaan 400 euron myynti ihmisille joista ei tunnettu yhtäkään.

Oppimista liiketoiminnan tuella

Tähän asti bisnes on mennyt hyvin, ainakin riittävän hyvin etten valita. Tiedän kuitenkin samalla, että jokainen tilaus jonka saamme sisään on meille oikeasti tärkeä, sillä pienistä puroista muodostuu ne isommatkin. Matkalta on tullut lisäksi hyvää oppimateriaalia itselle ja niistä parhaiten muistiin jääneitä ovat olleet seuraavat:

  • Ole todella tarkkana yksittäisten bloggaajayhteistöiden kanssa, pahimmillaan huonolla briiffillä kuset omille nilkoille – parhaimmillaan teet konkreettista myyntiä yli 200% ROI:lla.
  • Jos mahdollista, tarkasta aina yhteistyökumppaneiden taustat, myös ulkomailta – muuten voi käydä kuten meille, että firma vedetään alas kun on tilaus (ja rahat) sisällä jonka jälkeen samat taustahahmot alkavat pyörittämään samaa liiketoimintaa uudella firmalla. Saatiin onneksi maksetusta summasta edes 58% edestä tavaraa, mutta silti 42% rahallisesti takkiin, jonka lisäksi se tuntui myös tuotteiden katteissa johtuen rahtikustannusten jakautumisesta pienemmälle tavaramäärälle.
  • Kilpailuta (useita) rahtiyhtiöitä, kolmannella kerralla kun tarvittiin rahtiyhtiön palveluita löytyikin toimija, joka oli lähes 60% halvempi kuin aiemmilla kierroksilla.
  • Jos mahdollista, koita ennakoida – ja paljon! Yhteydenpito, asioiden tapahtuminen, eteneminen ja konkreettinen tekeminen vie aikaa, yleensä aina enemmän kuin ensiksi tuleekaan luultua.
  • Seuraa, mittaa, optimoi ja toista. Älä kuitenkaan unohda isompaa kuvaa taustalla, sillä sen kautta pysyt itsekin kartalla pidemmän linjan tavoitteista.
  • Muista levätä, itselleni seuraava viikko on ensimmäinen viikko, jonka olen maanantain jälkeen luvannut pyhittää itselleni niin etten tee minuuttiakaan töitä.

Aika tarjoaa parhaat tavoitteet tulevaisuudelle

Tätä yritystä on sikäli mukava viedä eteenpäin, että kun päästään täysi vuosiympyrä on omakin ymmärrys bisneksestä, vuosikellosta ja sen tuottamista tarpeista täysin erilainen. Toivon myös lauseen “ensimmäinen vuosi on aina vaikein” olevan oikeasti totta. Vuoden jälkeen toiveissa on, että jalansijamme markkinoilla muodostaisi jo orgaanisestikin kauppaa sekä asiakaskuntamme olisi kasvanut jo riittävän suuriin massoihin, jotta oltaisiin kehitetty myös syvempiä asiakassuhteita.

Markkinoinnin harjoittaminen helpottuu joka tapauksessa jo historian tuottamien lukujen avulla. Vaikkakin meidän tuotekenttä on hyvin suhdanneherkkä säätiloille, joka muodostaa tähän oman rosvosektorinsa. Tiedossa on myös suurimmat tekniset kehityskohteet vuodelle 2014 ja niiden ensimmäiset toteutusvaiheet ovatkin jo listalla valmiina odottamassa seuraavan sesongin päättymistä.

Meidän liiketoiminnan ajatuksena ei kuitenkaan ole tehdä miljoonia ensimmäisen kahden toimintavuotensa aikana, vaan kasvattaa niche-bisneksestä jossakin vaiheessa käytettyyn tuntimääräänsä nähden oikeasti kannattavaa. Olen sanonut useammankin kerran lähipiirissäni, että omana tavoitteena olisi ensi vuonna tähän aikaan saada tästä työstä ansaituilla rahoilla ostettua jokunen joululahja ja keväälle 2015 reissu ulkomaille (tässä vaiheessa vielä elävä käsite, että minkälaiseen kohteeseen).

Loppukaneettini tälle kirjoitukselle on lähinnä se, että jos olet aurinkorasvojen, itseruskettavien tai muiden aurinko- ja rusketustuotteiden tarpeessa: tue paikallista toimijaasi, osta meiltä. Toiseksi se, että preppaan ja pallotan mielelläni muita, jotka kokevat että voisin antaa näkemystä tai omakohtaista kokemusta: voi mailata tai soittaa 0400 342 155, olen enemmän kuin avoin kaikille yhteydenotoille ja kolmantena, minut löytää myös Twitteristä.

Neljäntenä ja viimeisenä: hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta kaikille!

Kirjoittaja: Eetu Karppanen
Vahvan digimarkkinointitaustan omaava eCommerce Manager ja sivutoiminen verkkokauppias, jonka kotisatama on Helsingissä. Intohimon syviä tunteita herättävät mm. verkkokauppa, digitaalinen markkinointi, mainonta ja katukulttuuri.


TILAA UUTISKIRJEENI JA SAAT SATUNNAISESTI KURATOIDUN LISTAN LOISTAVIA SISÄLTÖJÄ KOSKIEN LIIKETOIMINTAA VAHVALLA DIGITAALISEN MARKKINOINNIN KULMALLA.